Endless Process

The opening of a group exhibition Endless Process is today at 7pm. Welcome! More about the show here. Event in Facebook.

Näyttelyn avajaiset tänään kello 19.00 alkaen. Lisää näyttelystä täällä


  /  Permalink  /  

What does a 99-year old sing?


Finland has been this year all about the celebration of it's 100 year of independency. A month before the actual birthday I wondered what does 99-year old Finland sing. Maybe it tells something about its nation? In karaoke pubs and bars the inner lives are revealed and I could claim that some charasteristics of this whole nation too. Singing karaoke gets people together and become part of the link of all the people who ever sang these songs. Karaoke unites people and gives a feeling of being part of something. This is a karaoke video without a sound. Lyrics are a compilation from the 10 most popular karaoke songs sung on week 42/2017. Video material is mainly from a holiday in Lapland. As in karaoke videos usually, that doesn’t seemingly have anything to do with the lyrics. Or does it?

The video is part of ANNE ROININEN CAR SHOW, which is six light installations made of cars. Installations are about a mixture of forest trails, cattle path, horse, jalopy, Fordism, roads, parking lots, oil, nature, status, freedom, cities and road movies. Video is to be projected from a car towards a culture house outside wall.

Illumination in Helsinki untill 10.12.2017


STUK - Radiation and Nuclear Safety Authority commisioned illumination from me for the independence day. For one week, every evening and early morning their office building was shining in colours. For the first time in my light art installation "career" i got a chance to choose the colours by myself. Normally, making these installation the residents of the house choose the colours. The idea had been to light everything in white and blue, as in Finnish flag. Instead i decided to use something else too. In white light there are all the colours.

Valoteoksista / About Light Art (below in English)

“Meissä ihmisissä kulkee tieto siitä mitä täällä nyt on, missä mennään. Kukin suodattaa sitä omalla tavallaan. Kun tapaa uuden ihmisen, saa tavallaan lisää tietoa tästä maailmasta, siitä millaista täällä on olla. Näissä valoteoksissa on avoimuuden henki joka kytkee ihmisiä - tekijöitä ja kokijoita yhteiseen hetkeen. Valon levitessä kotien seinille ja sen ulkopinnoille läsnä on taiteelle ominainen yllätyksellisyys ja ihmettely. Lopputulos rakentuu omaa polkuaan”.

YKSITYINEN TILA, JAETTU TILA Itseäni näissä teoksissa kiinnostaa erityisesti kohtaamiset ihmisten kanssa. Rajapinta yksityisen tilan ja sen ulkopuolisen maailman välillä kiehtoo. Se kuvitetaan hetkeksi toisenlaiseksi. Niin lapset, kuin aikuisetkin miettivät toisinaan taloja katsellessaan, että ketähän tuolla asuu, mitä seinien taakse kätkeytyy. Onko siellä ketään? Teoksissa voi olla mukana anonyymisti, mutta osallistumalla he muistuttavat olemassaolostaan ja samalla ehkä paljastavat itsestään jotain. Kun teoksia katsoo ulkopäin, nekin ikkunat, jotka ovat arkiasussaan näyttävät olevan osa suunniteltua kokonaisuutta. En koskaan tiedä, millainen lopputuloksesta tulee, sillä en voi tietää, kuinka moni osallistuu ja mistä päin rakennusta. Kuljen kysymässä kaikilta erikseen - heiltä, kenet tavoitan. Kaikki eivät mielellään avaa ovea tuntemattomalle. Asukkaat eivät kokoonnu yhteen teoksia tehdessä, ellei asukasyhteisö ole aktiivinen. Kuitenkin, ajattelen, että kokemus yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä voi syntyä ilmankin. Toimin itse jonkinlaisena linkkinä ihmisten välillä, kun kuljen asunnosta toiseen.

VALO Valo sinällään on kiehtova elementti. Se houkuttelee kerääntymään luokseen ja samalla muokkaa ympäristöä. Pidän siitä, miten rakennusten arkkitehtuuri muuttuu valon maalatessa sen pintoja. Kotien seinille ja ulkopinnoille muodostuu varjoja, joita ei tavallisesti näe. Valo myös kerää ihmisiä ympärilleen, sekä teoksen tekoprosessissa, että sen valmistuttua. Kodeissa käydään värivaihtoehtoja läpi valaisimen avulla. Huone muuttuu keltaiseksi, sammaleen vihreäksi, violetiksi jne. kunnes mieluisat värisävyt löytyvät. Väreillä on merkityksiä, niihin liittyy muistoja ja mielikuvia. Niitä koskevat keskustelut oman ikkunan väritystä suunniteltaessa menevätkin joskus yllättävän syvälle. Kaikilla on erilaiset perustelut valinnoilleen. Kun värit on valittu ja valaisimet kytketty päälle, teos on valmis. Kaikki menevät ulos katsomaan lopputulosta. Lähialueen asukkaat ja kaempaa tulevat kokoontuvat valojen ääreen. 

VALOKUVAT Tuodakseni esiin teosten tekijöitä olen ottanut heistä valokuvia. Kuvissa näkyy aina värivaloa, joka asuntoon on valittu. Se tuo kuviin outoa tunnelmaa. Valoteoksen aikana tunnelma kodeissa onkin hieman vinksahtanut; olohuone paistaa kirkkaan pinkkiä ja makuuhuone okraa ja turkoosia. Se on syy siihen, miksi teokset ovat yleensä koettavissa vain muutaman tunnin ajan. En kehtaisi pyytää asukkailta enempää. Huoneissa ei voi olla samaan aikaan muita valoja, värivalon myötä teos valtaa kodin. Kirstinmäen valoteokseen (2017) pyysin heitä valitsemaan yhden mieluisan kappaleen. Äänisuunnittelija Janne Hast kokosi niistä lyhyet pätkät ja miksasi ne yhteen. Kirstinharju 6-mixtape. Visuaalisen valoteoksen rinnalla kulkee musiikki. Voi sanoa, että yhdessä ne piirtävät muotokuvan talosta ja sen asukkaista. 

HISTORIA Näiden teosten työstäminen alkoi, kun kehitimme yhdessä kuvataiteilija Anna Turusen kanssa valoteoskonseptin, jonka nimeksi tuli Valolinna. Se tarkoittaa teoksia, joita teimme yhdessä kerrostaloissa. Se sai alkunsa Porissa vuonna 2012. Sittemmin olemme tehneet siitä uusia versiota yhdessä ja erikseen eri puolilla Suomea. Ideana niissä on ollut tuoda taidetta ulos gallerioista, julkiseen tilaan osaksi arkea. Valolinna-konsepti sai Satakunnan taidepalkinnon 2014. Perusteluissa mainittiin Valolinna esimerkkinä siitä, miten ammattitaiteilijoiden työ pystyy puhuttelemaan suurta yleisöä ja tekijän ja kokijan väliset rajat limittyvät ja jossa taideteoksista tulee ajassa vaihtuvia taidetekoja, jotka ovat osa ihmisten aitoja ympäristöjä.  

/// 

LIGHT ART Light art installations in apartment buildings set up in homes, the residents as makers and collaborators. Each artwork is separately named in situ. Site-specific, socially engaged light art. “The knowledge about what surrounds us and where we are is inherent in humans. Everyone filters this knowledge in their own way. When you meet someone, you get more information about the world, and how it is to live here. In these light installations there is a sense of openness that connects people, both makers and beholders, into the same moment. Characteristics of art, surprise and wonder are present as the light spreads to the walls inside the homes and facades. The outcome evolves in its own way.” 

PRIVATE SPACE, SHARED SPACE In these installations I’m especially interested in meeting people. The border line between private and public is fascinating. The installation reveals it from another angle for a moment. Both children and adults are sometimes wondering who is living inside the buildings that surround us, what is behind the walls. Is anyone there? People can participate anonymously in my light installations. But as people become involved, they remind the outside world of their existence and may reveal something about themselves. Looking from the outside the installation looks complete and ready, even the windows of the households which didn’t take part seem to be part of the whole. Windows in their everyday appearance fit well in the combination. I never know how the finished piece will look like in the end, because I don’t know how many will participate and from which part of the building. I go around inviting everyone individually to join, that is, everyone who I can reach. Not everybody feels comfortable opening the door to a stranger. The inhabitants of the houses don’t necessarily get together when making installations unless the community is active. Nevertheless, I think that a sense of community and a common effort can evolve without it. I act as a link between people when moving from household to another. Sometimes all you need is one person to feel a connection to many others. 

LIGHT Light is a fascinating element. Light draws people towards it, and at the same time shapes the environment. I like how the architecture of a building changes when light moves across the building´s surface. Shadows otherwise seldomly seen emerge on the walls of homes. Light invites people to gather around it, both during the building of these light installations and after their completion. In the homes we go through different colour options with a lamp. The room turns into yellow, a mossy green, purple, etc. until the desired shades are found. Colours carry meaning, and discussions around these meanings, while choosing colours for one´s own window, have surprising depth sometimes. All participants have different grounds for their choices. After the colours have been chosen and the lights switched on, the piece is ready. Next we move outside to admire the result. 

PHOTOS I have photographed the participants of the light installations to bring these people to the fore. The coloured light chosen for the apartment always gives the photo a certain hue, a somewhat bizarre atmosphere. The atmosphere in the homes during the installations is always a bit peculiar: the living room glows in bright pink, the bedroom radiates ochre or turquoise. That is why the duration of an installation is quite short. I wouldn´t dare ask for more of the participants. No other lights cannot be switched on in the room for the duration of the piece: the coloured light takes over the home. For the installation in Kirstinmäki, Espoo, I asked each of the participants to choose a piece of music as well. Sound designer Janne Hast compiled short clips of the chosen songs and mixed them together (Kirstinharju 6-mixtape.). This way music accompanied the visual piece of art, thus creating together a portrait of the house and its inhabitants. 

HISTORY My journey with light art began when artist Anna Turunen and I developed a concept called Light Castle. This referred to light installations we created together in urban blocks of flats. The idea premiered in Pori in 2012. We wanted to bring art out of galleries, into the public space and into contact with the daily lives of people. Since then we have continued to create new light art around Finland, together and individually, both in our own way. 

The concept of the Light Castle was awarded the Satakunnan taidepalkinto art prize in 2014. The awarding body lauded the Light Castle as an example of how professionally created art can reach a large number of people in a way that blurs the boundaries between the artist and the audience. In the Light Castle pieces the artistic artefact becomes an artistic act in people´s authentic living environments, ever changing with time. 

Syksyn valot

Seuraavan valoteoksen, eli Leppävaaran valoteoksen valmistelu on hyvässä vauhdissa. Paikka on Leppävaaran aseman laidalla, rakennus on nimeltään Leppävaaran torni. Lokakuu alkoi, ja tuntuu, että pimeys katsoi sen kalenterista ja alkoi samantien levittäytyä harmaana massana taivaalle. Nyt senkun pimenee pitkän aikaa. Ihmiset sanovat, että nämä teokset tuovat iloa pimeään, ja vaikka itselle se ei ole se kantavin motiivi tehdä valoteoksia, en voi kieltää, etteikö se myös olisi niin; monet ilahtuvat nähdessään talojen ikkunoissa loistavat värit. Odotan innolla itsekin, että näen värikkään lopputuloksen. Tällä kertaa ihmiset ovat lähtenee erittäin innokkaasti mukaan, mikä helpottaa omaa työtäni. Asuntoja on talossa yli sata, joten myös valaisimia tarvitaan enemmän kuin aiemmissa teoksissa. Kerroksia on 20 ja katolla loistaa lennonestovalot, joiden rinnalle on tulossa todennäköisesti jotain vilkkuvaa. BLING! Vastapäätä, radan toisella puolella on Sello ja sen massiivinen julkisivu, joka on täynnä valomainoksia. Uskoisin, että tämä tornin valoteos varastaa siltä huomion sen parin tunnin ajan, kun se on nähtävissä 21.10.2017 kello 18-20. Tapahtuma Facebookissa.

Testivalot, tyttö ja panda

Espoo KLUBI

Taiteellinen kaupunkitutkimus on meneillään Espoon keskuksen lähellä, Kirstinmäellä. Projekti on yhteistyötä taiteilija, taidekasvattaja Pietari Siimeksen kanssa. Tervetuloa katsomaan, millainen on tutkimuksen lopputulos.

  /  Permalink  /  

Espoonlahden valoteos

TIEDOTE. Espoon kolmas valolinna, kerrostalon kokoinen valoteos syttyy lauantaina 18.3. klo 19.30 Espoonlahteen. Valoteos luo ympäristöönsä ainutlaatuista tunnelmaa. Asukkaat valaisevat oman kotinsa ikkunat värikkäin valoin yhdessä kuvataiteilija Anne Roinisen kanssa. Valoteos toteutetaan osoitteessa Merikarhunkuja 8. Paras näkyvyys talolle valoineen on kauppakeskus Lippulaivan edustalla osoitteessa Espoonlahdenkatu 4. Valolinnat toteutetaan osana Valovuosi-projektia, joka on Espoon tapahtuma- ja kulttuuripalveluiden ja kaupunkitekniikan keskuksen yhteishanke. Tapahtumasarja on osa Espoon Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Laura Läntinen, Kulttuurituottaja. https://www.facebook.com/events/1461783760559560/

  /  Permalink  /  

Perhosmarssi 3v

Wau. Kolme vuotta on jatkunut yhteinen tekeminen.
Kalevi tiivisti tunnelmat tuttuun tapaansa, eli riimitellen:

"Kolme kokonaista performanssivuotta
Perhoset on liitäneet, eikä toki suotta
Syntynyt on runsaasti loistoideoita
ja toteutettu on vauhdikkaasti noita

Parveiltu on museoissa, toreilla ja kaduilla
 huumorilla höystettyillä, vakavilla saduilla
Tarkoitus on ajatusta laittaa liikkumaan
eikä vain keinustuoliin jäädä kiikkumaan".

Synttäreitä juhlittiin Anniksella kera apuperhosten. 

Suomi on muuttajien maa

Lähes miljoona suomalaista muuttaa vuosittain maan sisällä. Suomesta on muutettu runsaasti ulkomaille paremman elämän toivossa. Suomi on alueellisen ja ammatillisen liikkuvuuden kärkimaita maailmassa.

Tältä pohjalta lähtee performanssiryhmä "Perhosmarssi" tekemään esitystään muuttamisesta lauantaina 4. kesäkuuta Porin rautatieasemalla. Esitys alkaa klo 13.30 asemalla ja sinne saapuvassa junassa.

Ryhmän jäsenet kuvaavat omalta kokemuspohjaltaan suomalaista rakennemuutosta ja muuttoliikettä. Esillä on tyypillisiä tarinoita suomalaisista muutosten myllerryksessä. Rekvisiittaa on paikalla pitkospuista skype-vempaimiin.

Perhosmarssi on kuvataiteilija Anne Roinisen aloittama yhteisötaideprojekti. Ryhmän seitsemän jäsentä ovat kahden vuoden ajan esiintyneet kantaaottavilla performansseillaan tuoden esiin oman ikäpolvensa ja erityisesti vanhusten asioita. Esiintyjät ovat yli 61-vuotiaita.

Esityksestä kootaan myös ääni- ja kuvatallenteita. Esityksen palasia tuodaan Poriginal- galleriaan, jossa avautuu Taiken esitystaiteelle omistettu näyttely samana päivänä. Osia performanssista on siis koettavissa tässä näyttelyssä vielä 28.6. saakka.

Tervetuloa mukaan suomalaisten muuttoihin ja muutoksiin!

Faktoja aiheeseen liittyen:

  • Lähes miljoona suomalaista vaihtaa asuinpaikkaa vuoden aikana. Muuttamisen syynä ovat työ, opiskelu ja asunnon vaihtaminen. Valtaosa muuttajista on nuoria.
  • Nykyinen pakolaisvirta on pientä suomalaisen muuttoliikkeen historiassa.
  • Elinkeinorakenne on Suomessa muuttunut nopeammin kuin muissa pohjoismaissa ja on ollut Japanin kanssa maailman huippua.
  • Maa- ja metsätaloudesta on siirrytty teollisuuden kautta palveluluihin. Suomi on kaupungistunut lyhyessä ajassa ja on nyt muun Euroopan tasolla. Kolme neljäsosaa väestöstä asuu taajamissa.
  • Ulkomaille muuttaminen eli siirtolaisuus on ollut suurta. Noin miljoona suomalaista on siirtynyt etsimään parempaa toimeentuloa ulkomailta. Ruotsi, Pohjois- Amerikka ja Australia ovat houkuttaneet suomalaisia. Ruotsiin siirtyi muutaman vuoden aikana n 200 000 suomalaista.
  • Neljäsataatuhatta siirtolaista Karjalasta ja muilta luovutetuilta alueilta siirtyi toisen maailmansodan jälkeen Suomeen. Määrä oli 10 % maan väkiluvusta. Sodan aikana 70 000 lasta lähetettiin Ruotsiin.
  • Viime vuosina siirtolaisia on tullut maahan 10 000 - 20 000 enemmän kuin täältä on lähtenyt ulkomaille. Muuttovoitto on väkilukuaan kasvattavien kuntien ehdoton edellytys.
  • Suomi on alueellisen ja ammatillisen liikkuvuuden kärkimaita maailmassa. Koonnut 15.5.2016 Kalevi Lipponen

Lisätietoa Perhosmarssista:

http://www.anneroininen.com/albums/perhosmarssi/

Tekniikka Corner

Launtaina 21.5.2016 Porissa on jälleen Viikkarin kyläjuhla. Katso koko ohjelma täältä: http://viikkarinkylajuhla.com/ Juhlista löytää myös performanssini ennen kello kahta jostain päin Sibeliuksen puistoa. Alla tekstiä esityksestä. Tervetuloa moikkaamaan!

ps. Kahdelta puistossa soittaa yllätysvieras. Se on bändi, jossa eräs perheenjäseneni soittaa haitaria. Enempää en voi paljastaa. Kannaa mennä kuulemaan!

Performanssin keskiössä on ihmisten välinen viestintä, leikki ja suhde tekniikkaan. Siinä jutellaan kännyköistä.

Eräänlaisena paikan muotona teoksessa on mobiiliverkko, joka viestintäkeinona luo uusia kohtaamispaikkoja - nykyajan toreja, joissa kuulee toisten juorut, kuulumiset ja mielipiteet. Kyseessä on osallistava performanssi, joka voi tapahtuu puistossa. Sen muoto on liittymäkauppiaille tyypillinen pystypöytä, jonka vierellä on roll-up, jossa on Cornerille suunniteltu logo. Ilme on harkittu ja luottamusta herättävä. Sen visuaalinen puoli on laina kaupalliselta kentältä, mutta sisältö luotaa toisenlaista näkökulmaa kaikkialla näkyvään myyntituotteeseen. Mieleen hiipii myös Nokia-Suomi, sen nousu ja lasku, teknologian merkitys, sekä kauppamiehen tarpeen luominen - nykyään kaikki tarvitsevat kännykkää, vaikka "ennen pärjättiin ilman".

Idea siihen syntyi, kun eräällä kahvitauolla työpaikallani huomasin, että oltiin jostain syystä syvennytty tutkimaan omia ja muiden kännyköitä. Tajusin, että oikeastaan kaikki esittelevät mielellään omaa puhelintaan, pitivät siitä tai eivät. Aikuisten tavassa esitellä niitä oli jotain samaa, kuin lapsilla, kun he esittelevät omia lelujaan. Mukana voi olla ripaus ylpeyttä ja innostusta tai ärtymystä ja turhautumista.

Teos antaa ihmisille mahdollisuuden esitellä oman puhelimensa. Keskustelun avulla siitä luodaan yhdessä hahmo, joka samalla avaa henkilön suhdetta laitteeseensa. Nuo laitteet ovat suurimman osan vuorokaudesta käden ulottuvilla, niiden kanssa jopa nukutaan. On teorioita, joiden mukaan ihmiset käyvät läpi romanttisen suhteen kaavan teknisten laitteiden, kuten puhelintensa kanssa: himo, hurma, häpeä, hylkääminen.

"Teknologisia laitteita valmistavat yritykset ovat hyvin tietoisia siitä, mitä me haluamme. Mainoksissa vempaimia kuvataan "seksikkäiksi". Olennaista on muun muassa tyylikäs muotoilu. Laitteista tulee ostotapahtuman jälkeen paitsi osa arkeamme, myös meitä itseämme. Ainakin mielikuvien tasolla".

-Koneenkin kanssa voi kokea kiihkeä romanssin, Venla Rossi, HS 16.08.2015

Hahmot luodaan vastaamalla kysymyksiin, kuten: Mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet? Jos se olisi henkilö, mikä sen nimi voisi olla? Onko se sittenkin eläin, eikä ihminen? Miksi se on olemassa? Mistä se tykkää, mistä ei ja miksi? Vastauksista koostetaan kullekin puhelimelle profiili, jolle etsitään sille sopiva kuva ympäristöstä - joko virtuaalisesta sellaisesta, tai oikeasta. Nämä tiedot voidaan koota nämä profiilit nettisivulle, joka on ensin vain teokseen osallistuneiden käytössä performanssin aikana, myöhemmin kaikkien nähtävillä.

Ne ova samalla eräänlaisia kirjekaveri- tai deitti-ilmoituksia, joiden perusteella niistä voi valita jonkun, jolle lähettää viestin. Ajatuksena on luoda leikki, jossa nämä hahmot viestivät keskenään kuin toisilleen tuntemattomat mielikuvituskaverit siten, että jokainen osallistuja lähettää ainakin yhden viestin. Mitkä terveiset haluaisit lähettää vaikkapa punaiselle, varttuneelle, hyvämuistiselle Oskarille, joka kaipaa latauksen vain hyvin harvoin?

Valotaideteos Hämeenlinnan uimahallissa torstaina 21.1.2016 klo 18–22

Kuvataiteilijat Anna Turunen ja Anne Roininen toteuttavat osallistavan valotaideteoksen Hämeenlinnan uimahalliin. Uimahallin allasosastot saavat yhdeksi illaksi värikkään tunnelmavalaistuksen, johon uimahallin asiakkaat ja käyttäjät ovat päässeet vaikuttamaan. Koe valoteos joko sisällä altaissa tai hallin ulkopuolella ikkunoiden kautta.

HYPPÄÄ PINKISTÄ, SUKELLA KELTAISEEN?

Taiteilijat kysyivät asiakkailta, minkä värisessä valaistuksessa hallissa halutaan uida yhtenä iltana. Asiakkaat valitsivat värivaihtoehdoista itselleen mieluisia värejä. Vastausten perusteella Turunen ja Roininen sommittelivat uimahallin allasosastojen värivalaistuksen. Myös hallin muiden tilojen värivalaisu on tehty käyttäjien valintojen pohjalta.

PULLOPOSTIA, VALO-INSTALLAATIOITA JA VALOA RANTEESEEN!

Uudenlaisen valaistuksen lisäksi altaiden aalloilla voi lukea kaupunkilaisten kirjoittamia pullopostiviestejä. Viestejä kerättiin uimahallin asiakkailta, koululaisilta ja kaupunkilaisilta. Hallissa on mahdollista nähdä myös asiakkaiden kanssa toteutettuja installaatioita. Hämeenlinnan uimahalli tarjoaa 200:lle ensimmäiselle asiakkaalle värivalotikun, jonka voi taivuttaa rannekkeeksi.

KIITOS teokseen osallistuneille ja yhteistyötahoille!

Avaruusseikkailu

Satakunnan kansan toimittaja Mikko I. Elo kysyi kulttuuritoimijoilta ei-jouluista joulusuosikkia, mikä sopisi nautittavaksi erityisesti pimeään vuodenaikaan. Vastaukset vaihtelivat valokuvakirjasta mash-up-musiikkiin ja leffavinkistä henkilökohtaiseen avaruusseikkailuun. Ohessa oma vinkkini, olkaa hyvät.

Onnellista ja mahdottoman mahtavien mahdollisuuksien täyteistä uutta vuotta!

Tiedote: Kuulitko?

Tiedote

HKL:N JUHLAVUODEN VIIMEINEN TEOS TUO IHMISTEN OMAT TERVEHDYKSET METROASEMIEN KUULUTUKSIIN

Taidelinjan päättää taiteilija Anne Roinisen teos, jossa ihmiset eri puolilta Suomea tekivät oman kuulutuksensa omalla murteellaan tai kielellään

Helsingin 17 metroasemalla 21.12. alkaen kuultavissa oleva Kuulitko? -teos koostuu asemakuulutuksista kuudellatoista eri kielellä ja murteella. Nämä ovat Oulun, Ylihärmän, Kittilän, Porin ja Kuopion murteet, stadin slangi, venäjä, georgia, liettua, arabia, farsi, eesti, somali, turkki, inarinsaame ja romanikieli. Kuulutuksia voi kuulla 6.1. asti.

Roininen toivoo luovansa asemille paitsi yllätyksellisyyttä myös kotoisuutta ja tunnistettavuutta. Teoksen juuret ovat Roinisen omasa kokemuksessa Pietarin rautatieasemalla:

”Itse olin aikanaan puoli vuotta Siperiassa vaihdossa. En osannut kieltä ennakkoon ja kommunikointi oli jokapäiväistä taistelua. Kun olin matkalla takaisin kotiin, Pietarin asemalla tuli kuulutus suomeksi ja aloin itkeä, koska se oli niin hienoa, kun vihdoin tuli lause jonka ymmärsin. Sitä juuri toivon että joku kokee: kotoisia hetkiä.”

Roininen kertoo, että ihmiset ovat lähteneet mukaan innoissaan ja nähneet oman kuulutuksensa kanssa paljon vaivaa. Jokainen kuuluttajista on saanut miettiä millaisen tervehdyksen haluaisi asemalaiturilla lähettää. Murteiden puhujat ovat innostuneet käyttämään mahdollisimman erikoista sanastoa ja moni on halunnut kertoa jotakin kotipaikastaan. Roininen sanoo, että siinä suhteessa kuulutukset ovat myös tietynlaisia ”samaan aikaan toisaalla” -hetkiä, jotka vievät hetkeksi jonnekin muualle - vaikkapa Vuosaareen tai Kittilään. Nuorimmat kuuluttajat ovat lapsia, vanhin 70. Mukana on niin koululaisia kuin esimerkiksi metrojunankuljettajakin.

Teoksen koko nimi: Kuulitko? Duydun mu? Kas kuulsid? Pittääkö toestoo? Kuuliksie? Hunnehako? მომისმინეთ? Snaijaatsä? Ar tu girdėjai? Kuuliksä? آیا شنیدی؟ Miyaad maqashay? هل سمعت؟ Kuullih-uv? Kuuliǩ-a? ты слышал? Kuulikkonää? Kuuliks sää?

Teoksen äänitystekniikka: Janne Hast ja Porin videotuki

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Annika Niskanen, taiteilija-koordinaattori, Taidelinja, HKL puh. 0407498434

//

Press Release

THE FINAL ARTWORK AS PART OF HKL'S 70TH JUBILEE BRINGS PEOPLE'S OWN VOICES TO THE METRO STATION ANNOUNCEMENTS

Taidelinja, HKL's culture festival, ends with artist Anne Roininen's work Kuulitko? (‘Did you hear?’), consisting of station announcements in 16 different languages and dialects.

These include the Finnish dialects of Oulu, Ylihärmä, Pori, Kittilä and Helsinki, as well as the Russian, Georgian, Lithuanian, Arabic, Farsi, Estonian, Somali, Turkish, Inari Sámi and Romani languages. The announcements can be heard at Helsinki's metro stations from 21 December 2015 to 6 January 2016.

Roininen hopes to create something that is simultaneously unexpected, yet familiar and identifiable. The piece is based on Roininen's own experience at St. Petersburg's railway station:

‘I once spent six months as an exchange student in St Petersburg. I didn't know the language before I got there, and communication was an everyday challenge. On my way back home, I heard an announcement at St. Petersburg's station in Finnish, and it made me cry, because it was so wonderful to finally hear a sentence I could actually understand. This is what I'm hoping people will be able to experience here: familiar moments.’

Roininen says that people have been excited to join in this project and have put a lot of work into preparing their announcements. Each announcer has been free to choose what message they wish to send at the platform. The Finnish speakers have taken the opportunity to use the most peculiar vocabulary possible, specific to their dialects, and many have wanted to tell something about their home. Roininen says that in this respect, these announcements are like little moments of ‘meanwhile, somewhere else’ that take you briefly to another part of the country or the world. The youngest announcers are children, the oldest is 70. Among the participants are school children and, for example, a metro driver.

The full name of Roininen's piece: Kuulitko?Duydun mu? Kas kuulsid? Pittääkö toestoo? Kuuliksie? Hunnehako? მომისმინეთ? Snaijaatsä? Ar tu girdėjai? Kuuliksä? آیا شنیدی؟ Miyaad maqashay? هل سمعت؟ Kuullih-uv? ты слышал? Kuulikkonää? Kuuliks sää?

The sound engineering of the piece: Janne Hast and Aalto University / Porin videotuki

More information and interview requests: Annika Niskanen, artist coordinator, Taidelinja, HKL Tel. +358 40 749 8434

Kirpputori galleriana ja galleria kirpputorina

Kirpputori 1

Muutan näyttelytilan kirpputoriksi. Kirpputori galleriassa on itsenäinen installaatio, joka elää sen käyttäjien myötä. Tilan muokkaaminen taide-esineiden esittelypaikasta kirpputoriksi haastaa galleriakulttuurin perinteitä ja avaa galleriaa uudelle yleisölle. Se nostaa esiin arkeen liittyviä toimintoja sekä siihen liittyviä esineitä ja niiden merkityksiä. Tavarat luovat mielikuvia omistajistaan, esineet historiasnetaan. Rakennan tilaan pöydät, “loossit”, jotka tarjoan muiden käytettäväksi. Kukin pöytä, tavarakokoelma on muotokuva omistajastaan.

Tarjoan kävijöille mahdollisuuden osallistua työpajaan, jossa kuratoidaan yhdessä installaatio kirpparilla olevista esineistä, minikokoinen näyttely galleriaan. Se on nurkkaus tai muu erillinen tila, jossa on hetkittäin vaihtuva näyttely. Kirpputori on myös sosiaalinen tila, jossa voi ostaa kupin kahvia tai teetä.

Kirpputori 2

Kirpputori galleriassa on rinnakkainen projekti Kirpparigallerialle, jolloin puolestaan taideteokset siirtyvät esille keskelle oikeata kirpputoria ja sen hälinää. Pyydän gallerian kävijöitä tekemään teoksia kanssani Kirpparigalleriaa varten.

Vuokraan oikealta kirpputorilta pöydän, “loossin”, josta muokkaan vaihtuvien näyttelyiden gallerian. Se tuo nykytaidetta keskelle arkea yllättävällä tavalla, ulos gallerioista ja haastaa pohtimaan erilaisia taidekäsityksiä. Taideteosten, vaatteiden ja esineiden rinnakkain asettaminen pohtii materiaalin todellista arvoa.

Kävijät voivat osallistua teosten tekemiseen ja muokkaamiseen. Dokumentoin sitä myös projektin internet-sivulle. Esillä voisi olla esim. ääniteos, joka vie kävijän lempipaikkojen äänimaisemaan kuulokkeiden ja soittimen avulla keskellä kirpputorin hälinää tai kokeelliset ikebana -veistokset, joita olen tehnyt aikuisille suunnatussa työpajassani.

Haluan toteuttaa teoksia tuodakseni esiin merkityksellisiä asioita ihmisten elämästä. Kokonaisuuteen liittyy olennaisesti myös taiteilijuuden ja tekijyyden pohtiminen. Muutkin, kuin ammattitaiteilijat tulee haastaa ilmaisemaan itseään taiteen keinoin. Luovuus ja parhaat ideat eivät asu yksin taiteilijoissa. Kuratoin esille myös muiden taiteilijoiden valmiita teoksia.

Perheveistokset

Olen saanut apurahaa Suomen kulttuurirahastolta, ja sen turvin on tarkoitus toteuttaa mm. tämä alla oleva suunnitelma. Paikka ja aika sille ovat vielä avoimet. Ota yhteyttä, jos haluat ehdottaa niitä!

Toteutan taidetyöpajoja perheiden kanssa maaseudulla yhteistyössä paikallisten kulttuuritoimien kanssa. Lapset tekevät piirrokset veistoksista, jotka he haluaisivat nähdä kolmiulotteisina, esim. eläinhahmoja. Veistokset toteutetaan yhdessä vanhempien ja isompien perheenjäsenten kanssa heidän kotipihaansa. Lopuksi ne esitellään halukkaille paikkakuntalaisille. Veistokset valmistetaan pääosin kierrätysmateriaaleista ja ne ovat esillä kesän ajan. Tarkoitus on viedä taiteen tekemistä uusiin paikkoihin ja saada aikaan perheenjäseniä sekä paikkakuntalaisia yhdistävää toimintaa. Mahdollisuuksien mukaan käytetään paikan päältä löytyvää kierrätettävää materiaalia ja kierrätyskeskuksen sekä materiaalipankin valikoimaa. Kuvaan teokset huolella ja teen niistä internetiin esille tulevan kokonaisuuden, jossa myös tekijät kertovat hiukan prosessista ja kokonaisuus hahmottuu myös ulkopuolisille.

Paikan visuaalinen idea – yhteinen kuvallinen nimittäjä

Projektissani haluan tutkia sekä yksin, että erilaisten ryhmien ja kävijöiden kanssa ympäröivän kaupungin ilmettä ja yrittää tavoittaa sen visuaalinen idea, mikäli sellaista löytyy. Tavoitteena on lisätä kuvallista ajattelua ja ympäristön analyysiä, kuten pohtia sitä, mikä ympäristössä miellyttää ja mikä ei. Valokuvaamalla saa haltuunsa yksityiskohtia, jotka tuottavat yhteyksiä laajempiin kokonaisuuksiin. Käsitteiden kautta mukaan voi tulla kuvia, jotka ovat ympäristön ulkopuolelta, kuten kohtauksia elokuvista tai kuvia muista medioista. Materiaalista muokataan kuvallisten asiasanojen jatkumo. Niitä tutkitaan, haetaan yhteneväisyyksiä, ryhmitellään, rajataan uudelleen ja osa heitetään sivuun kunnes jäljellä on tiivistetty ajatus tai idea. Tarkoituksena on tehdä kuvallista analyysiä tutkimuskohteena esimerkiksi kaupunki, sen kadut ja kadunpätkät, alueet tai yksittäiset paikat.

Tuliaisena tuon vastaavan kokonaisuuden toisesta paikasta – kaupungista tai maaseudulta – joka on esillä projektin alkaessa. Kutsun paikalle ryhmiä ja järjestän avoimia työpajoja kaiken ikäisille.

Tarkoituksena on kehittää nimenomaan kuvallista ajattelua, joten työpajoihin liittyy osia, joissa kuvia liikutellaan pareiksi ja ryhmiksi ilman keskustelua jolloin niille muodostuu oma hierarkia, jota kaikki voivat muokata. Samalla pohditaan sitä, miten projekti on aikaansa sidottu. Vuoden päästä tulkinta / kooste olisi todennäköisesti toisenlainen. Prosessissa muodostuu tulkintoja, joita johdattelevat ja muokkaavat gallerian kävijät ja ohikulkijat. Tarina ympäröivästä muuttuu.

Ohessa on kaksi kuvakokonaisuutta, joista ensimmäinen on perinteistä linjaa myötäilevä erittely kuvasta sen teemojen, tekniikan, värien ja muotojen mukaan. Lähtökohtana on Jaakko Heikkilän valokuva sarjasta Eyes burned by the coconut.

Toinen kooste on hahmotelma visuaalisesta ideasta, joka liittyy kuvan performatiivisuuteen. Lähtökohta on käsitteellinen, mutta tunnistettava. Siinä on haettu rajapintaa taiteen piirin äärellä olemisesta, pohdintaa siitä, mikä on teoksen / esityksen / spektaakkelin tunnusmerkki ja olemus, sekä siitä, miten sellaista hyödynnetään. Molemmat esimerkit havainnollistavat ajatusta, jota projektissani tavoittelen.