ETYDIT
Installaatio
veistokset, piirrokset ja teksti
(Kohtaaminen -näyttely Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa on esillä 28.5.2023)
Viehätyin Emilin Maahengen temppelista ja hänen palavasta kiinnostuksestaan arjen käyttöesineisiin ja koristeisiin. Emilin keräämästä kokoelmasta löytyy estetiikkaa, joka on tuttua nykytaiteesta. Aloin miettiä jatkumoa temppelin sata vuotta sitten valmistettujen esineiden ja nykytaideteosten välillä.
Nämä kotien, verstaiden ja peltojen esineet ovat kaikki käsintehtyjä, jonkun tekemiä. Mitä tekijät ovat miettineet niitä tehdessään? Taiteen tekeminen on läsnä arjessa sommitellessani tavaroita kotona, tutkaillessani mielenkiintoisen muotoista kasvinosaa tai jauhaessani dadaa lapseni kanssa. Onko joku näitä kokoelman esineitä nikkaroidessaan mielikuvitellut muita todellisuuksia - niitä, joita taiteilijat tallentavat ja joista teokset syntyvät. Olenko siten ollut heidän kanssaan jonkinlaisessa samassa tilassa, paikassa, jossa kuin ohimennen muodostuu jokin esteettinen kokonaisuus, josta nauttia ja joka synnyttää mielikuvia.
Työstin tähän näyttelyyn kokonaisuuden, joka kurottaa käsillä tekemiseen ajattelun tapana. Leikin ajankohtaisilla, erityisesti installaatiotaiteen minimalistisilla esitystavoilla. Huomasin, että samankaltaista estetiikkaa tarjoavat myös sisustuslehdet ja myyntikatalogit. Rakensin kokonaisuutta autotallissa, vanhojen teosten ylijäämämateriaaleista yhdistellen sattumanvaraisesti erilaisia värejä ja muotoja. Se oli hauskaa. Harjoitelmissa hain rajatapauksia, tunnetta siitä, etten tiedä, onko kyseessä teos vai jotain muuta.
Emilin aikaan taiteilijat olivat Pariisiin kallellaan ja ranska oli yksi niistä taiteen keskeisistä kielistä, jonka englannin ylivalta on sittemmin syrjäyttänyt. Intuitiivisesti teosten nimet tulivat mieleeni ensin ranskaksi. Päädyin pitämään ne, miksipäs ei.
///
Kiitos tuesta Svendka kulturfonden i Björneborg!
Installaatio
veistokset, piirrokset ja teksti
(Kohtaaminen -näyttely Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa on esillä 28.5.2023)
Viehätyin Emilin Maahengen temppelista ja hänen palavasta kiinnostuksestaan arjen käyttöesineisiin ja koristeisiin. Emilin keräämästä kokoelmasta löytyy estetiikkaa, joka on tuttua nykytaiteesta. Aloin miettiä jatkumoa temppelin sata vuotta sitten valmistettujen esineiden ja nykytaideteosten välillä.
Nämä kotien, verstaiden ja peltojen esineet ovat kaikki käsintehtyjä, jonkun tekemiä. Mitä tekijät ovat miettineet niitä tehdessään? Taiteen tekeminen on läsnä arjessa sommitellessani tavaroita kotona, tutkaillessani mielenkiintoisen muotoista kasvinosaa tai jauhaessani dadaa lapseni kanssa. Onko joku näitä kokoelman esineitä nikkaroidessaan mielikuvitellut muita todellisuuksia - niitä, joita taiteilijat tallentavat ja joista teokset syntyvät. Olenko siten ollut heidän kanssaan jonkinlaisessa samassa tilassa, paikassa, jossa kuin ohimennen muodostuu jokin esteettinen kokonaisuus, josta nauttia ja joka synnyttää mielikuvia.
Työstin tähän näyttelyyn kokonaisuuden, joka kurottaa käsillä tekemiseen ajattelun tapana. Leikin ajankohtaisilla, erityisesti installaatiotaiteen minimalistisilla esitystavoilla. Huomasin, että samankaltaista estetiikkaa tarjoavat myös sisustuslehdet ja myyntikatalogit. Rakensin kokonaisuutta autotallissa, vanhojen teosten ylijäämämateriaaleista yhdistellen sattumanvaraisesti erilaisia värejä ja muotoja. Se oli hauskaa. Harjoitelmissa hain rajatapauksia, tunnetta siitä, etten tiedä, onko kyseessä teos vai jotain muuta.
Emilin aikaan taiteilijat olivat Pariisiin kallellaan ja ranska oli yksi niistä taiteen keskeisistä kielistä, jonka englannin ylivalta on sittemmin syrjäyttänyt. Intuitiivisesti teosten nimet tulivat mieleeni ensin ranskaksi. Päädyin pitämään ne, miksipäs ei.
///
Kiitos tuesta Svendka kulturfonden i Björneborg!