In English below


MADE IN


Made in Töölö – hyperlokaalia lähitaidetta

Kuvataiteilija Anne Roininen kerää töölöläisistä kodeista tarpeettomaksi käynyttä tavaraa ja rakentaa niistä ystäviensä kanssa esinekoosteita ja veistoksia. Millaista tavara on ja mitä se ehkä kertoo alueesta, josta sitä hankitaan? Löydökset ovat kuin antropologisia todisteita tästä ajasta: tällaisia tavaroita me kulutamme, tälläisia me olemme.


Rakentaminen tapahtuu paikan päällä, katseiden alla, samalla alueella, mistä tavaroita on hankittu. Syntyviä teoksia voi tarkastella lähituotantona, jossa raakamateriaalina on kotien turhaksi käyneet tavarat, lopputuotteena teokset. Miten paikallisuuden kokemus asettuu suhteessa meitä ympäröiviin ja määrittäviin tavaroihin, jotka eivät alkuperältään ole paikallista tuotantoa? Tapahtumassa rakentuvia teoksia asetetaan esille päivittäin muuttuvaan installaatioon.


Made in Töölö -teosta voisi kuvailla paikkasidonnaiseksi prosessitaiteeksi, sillä taiteilijan työskentelytapa, muutokset ja toistuvat vaiheet saavat enemmän huomiota kuin ”valmis teos” perinteisessä mielessä. Teoksen merkitys, muoto ja kokemus syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.


Mukana teoksia rakentamassa ovat taiteilijat Heidi Kesti ja Andrea Coyoutzi Borja. Yhteistyössä on Oksasenkatu 11 galleria. Tapahtumaa tukevat Helsingin kaupunki ja SKR Pohjois-Pohjanmaa.


Made in Töölö tapahtuu Oksasenkatu 11 gallerian edustalla, Mika Waltarin puistossa Helsingissä, 19.-22.9.2024. Tapahtuman tiedote löytyy suomeksi kuvien alta. Voit seurata tapahtuman etenemistä Instagramissa @made_in_made_in_made_in


Kuvat ovat projektin ensimmäisestä versiosta, Made in Ylikiiminki -tapahtumasta(2023), joka tehtiin yhteistyössä kuvataiteilija Heidi Kestin,  paikallisten asukkaiden, Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden, TervaStiiman ja kulttuuritalo Valveen kanssa.


PS. Jos asut Töölössä ja nurkistasi löytyy ylimääräistä tavaraa, voit lahjoittaa niitä meille veistosten ja esinekoosteiden materiaaliksi. Ota yhteyttä: anne.roininen (at) pm.me


MADE IN 


Made in Töölö – Hyperlocal Art

Visual artist Anne Roininen collects items that have become unnecessary from homes in the Töölö neighborhood and, together with her friends, creates assemblages and sculptures from them.


What kind of items are these, and what do they have to say about the area from which they were sourced? These finds resemble anthropological evidence of our time: these are the things we consume, this is who we are.


The construction takes place on-site, in full view of the public, in the same area from which the items were collected. The resulting works can be viewed as a form of local production, where the raw materials - the discarded items from Töölö homes - become final products as artworks. How does the sense of locality relate to the objects that surround and define us, but are not locally produced? The works created during the event will be displayed in a daily evolving installation.


The Made in Töölö project can be described as site-specific process art, as the artist's working method, changes, and repeated phases receive more attention than the finished work in a traditional sense. The meaning, form, and experience of the artwork arise in interaction with the environment.


Artists Heidi Kesti and Andrea Coyoutzi Borja are participating in the creation of the works. The piece is part of the Oksasenkatu 11 gallery’s program and has been realized with the support of the Finnish Cultural Foundation North Ostrobothnia Regional Fund and the city of Helsinki.


Made in Töölö, will happen in  Oksasenkatu 11 gallery, Mika Waltari park, Helsinki, September 19-22. Press release of the upcoming event in English below. You can follow it in Instagram @made_in_made_in_made_in 


Photos on this page are from the first edition of project, Made in Ylikiiminki, 2023, which was made together with artist Heidi Kesti, City of Oulu, TervaStiima and Cultural Centre Valve.


PS. If you live in Töölö and find unnecessary things you don’t need anymore at your house, you can donate it to our project. We will use it as a material for sculptures and assemblages in the event. Please contact: anne.roininen (at) pm.me
FI

Made in Töölö – hyperlokaalia lähitaidetta


Kuvataiteilija Anne Roininen yhteistyökumppaneineen käyttää tulevan teoksensa materiaalina töölöläisistä kodeista kerättyjä, tarpeettomia tavaroita. Millaisista tavaroista ihmiset haluavat eroon? Kertovatko tavarat jotain alueesta ja sen asukkaista, vaikka ne olisivat alun perin kaukaa laivattuja?


Tavarat voivat olla turhiksi koettuja, pieneksi jääneitä, alunperinkin ei-toivottuja tai rakkaita muistoja kantavia esineitä, joista on vaikea luopua. Ne voivat kertoa jotain omistajistaan ja kodeista tai laajemmin alueesta ja aikakaudesta. Markkinoinnissa käytetään usein lähituotetun ja hyperlokaalin käsitteitä. Voisiko näitä töölöläiskodeista kerätyistä esineistä rakentuvia veistoksia ajatella lähituotantona, siis töölöläisinä lähitaideteoksina? 


Luultavasti iso osa esineistä on tehty jossain muualla - aivan kuten valtaosa muustakin meitä ympäröivästä tavarasta. Komponentit ja niiden raakamateriaalit tulevat pitkien merimatkojen takaa. Mitä paikallisuus tarkoittaa maailmassa, jossa tavarat ja ideat liikkuvat vilkkaasti?


Tapahtuma tekee kuvataiteilijan työtä näkyväksi paitsi konkreettisella myös temaattisella tasolla. Taiteilijat kokoavat yhteen hetken teemoja ja tarkastelevat arjen ilmiöitä. Milloin muualta tuodusta tulee paikallista?


Töölöläisillä ja muilla alueella liikkuvilla on mahdollisuus tulla seuraamaan, miten taiteilijat käsittelevät materiaaleja ja mitä niistä syntyy. Samalla voi nähdä, millaisia tavaroita alueelta on saatu käyttöön.


Roininen on aiemmin tehnyt muun muassa netin markkinapaikkojen tavaramaailmaan, kuluttajuuteen ja paikallisuuteen liittyviä teoksia. Hänet tunnetaan parhaiten valoinstallaatioista, joissa yksittäisten kotien valaisu luo kokonaisen teoksen.


Töölöön hän kutsui mukaansa taiteilijat Heidi Kestin ja Andrea Coyotzi Borjan. He hankkivat alueen asukkailta tavaroita, jotka ovat käyneet tarpeettomiksi, ja käyttävät niitä esinekoosteiden ja veistosluonnosten materiaalina. Paikan päällä torikatoksessa syntyviä teoksia asetetaan esille päivittäin muuttuvaan installaatioon Mika Waltarin puistoon.



MADE IN TÖÖLÖ
Tapahtuma ja installaatio
19.-22.9. klo 12.00-19.00
Mika Waltarin puisto
Helsinki


Teoskonsepti toteutettin ensimmäisen kerran kesällä 2023 Ylikiimingissä, Oulussa. Siellä taiteilijoiden käsittelyyn päätyivät mm. Sylvin silmälasikotelo ja terapiapallo, Paulin maljakko, Jarmon liimamassa, Kyöstin videonauhat, Mikon mummolan leija, Lossarin velivainaan t-paita ja valokuvakehys, sekä Tuulan edesmenneen puolison pokaalit. (katso kuvat)

Tapahtuma on osa Oksasenkatu 11 gallerian ohjelmaa ja sitä tukee SKR Pohjois-Pohjanmaa ja Helsingin kaupunki.

EN

Made in Töölö – Hyperlocal Art


Artist Anne Roininen and her collaborators use unnecessary items collected from homes in the Töölö neighbourhood as material for their artwork. What kind of items do people want to get rid of? Do these objects say something about the area and its residents, even if they were originally shipped from afar?


The items might be useless, outgrown or unwanted to begin with. But they could also be objects carrying precious memories that are hard to part with. They might tell something about their owners and homes or, more broadly, about the area and the era. In marketing, terms like locally produced and hyperlocal are often used. Could these sculptures made from items collected in Töölö be considered local production – Töölö-based local art?


Most of these objects were likely made elsewhere – just like the majority of things that surround us. The components and their raw materials come from distant places. What does local mean in a world where goods and ideas move rapidly?


The event highlights the work of visual artists not only on a concrete level but also thematically. Artists work with contemporary themes and examine everyday phenomena. At what point does something imported from elsewhere become local?


Residents of Töölö and others in the area have the opportunity to watch how the artists handle the materials and what emerges from them. At the same time, they can see what kind of objects have been contributed by the local community.


Roininen has previously created works related to the world of goods on online marketplaces, consumerism, and locality. She is best known for her light installations, where lighting individual homes creates a complete work.


For Made in Töölö, she invited artists Heidi Kesti and Andrea Coyotzi Borja to join her. The works created on-site are displayed in a daily changing installation in Mika Waltari Park.




MADE IN TÖÖLÖ

An event and installation
September 19-22 1pm-7pm
Mika Waltari park
Helsinki


The concept was first realised in the summer of 2023 in Ylikiiminki, Oulu. There the artists got a wide selection of things for their creation, including Sylvi's glasses case, Paul's vase, Jarmo's glue paste, Kyösti's videotapes, Mikko's grandmother’s kite, Lossari's T-shirt and photo frame, and Tuula's husband's trophies, among other things. (see the photos)


The project is part of Oksasenkatu 11 gallery programme and is made with support of North Ostrobothnia Regional Fund of Finnish Cultural Foundation and the City of Helsinki.



Made in Ylikiiminki
TEOSTEN MATERIAALIT

Sylvin silmälasikotelo ja terapiapallo, Paulin maljakko, Jarmon liimamassa

Kyöstin videonauhat, Sarin ja Jorman lampunjalka

Tuulan edesmenneen puolison pokaali, Sirun enkelikoristeen pää

Katin potkukelkka, Lossarin velivainaan paistinlasta ja voiveitset, Sirun joulukoriste ja teatteritarpeistona käytetyt, kuppaussarven muotoiset kappaleet

Tarjan moottoripyöräkypärä, Sirun keltainen neule ja mallinuken jalka

Sirun punainen samettikangas ja metallilanka, Sirun miehen haalarit, Lassin verhonnupit

Katin potkukelkan pinna, Kyöstin Elektroniikkalaitteen johtoja ja videokasetin osia.

Tarjan lasiastiat ja Eeron tervankusi

Jarmon asiakkaan vessanpönttö, Inkan hiukset, Tarjan kakkukupu

Mikon mummolan leija, Kyöstin ja installaation ylijäämälankut

Lossarin velivainaan t-paita ja valokuvakehys

Tuulan edesmenneen puolison pokaalit ja Lossarin velivainaan paita

Sirun kangas, Kyöstin lankku, pokaalien painaumat, ylijäämämaali installaatiosta

Lossarin velivainaan nahkahanska, Tuulan edesmenneen puolison pokaalin jalusta

(Työskentelyyn sähköt viereisestä navetasta)
Made in Ylikiiminki
MATERIALS OF THE ART OBJECTS 

Kyösti's video tapes, Sari’s and Jorma's lamp stand

Tuuli’s late husband’s prize trophy and Siru's angel doll head

Mikko's kite from grandma's house and leftover planks from the installation platform

Kati's kicksled, Lossari’s late brother’s spatulas and butter knives, Siru's Christmas ornament and cupping horns used as theatre props

Tarja's motorcycle helmet, Siru's yellow knit garment and mannequin’s stand

Siru's red velvet fabric and metal wire, Siru's husband's overalls and Lassi's curtain holders

Kati's kicksledge parts, Kyösti's electronic equipment wires and video cassette parts

Jarmo’s toilet seat, Inka’s hair and Tarja’s plastic food cover

Tarja’s glass tableware and Eero’s tar (tervankusi)

Lossari’s late brother’s t-shirt and a photo frame

Tuuli’s late husband’s prize trophy stand and Lossari’s late brother’s leather glove

Siru’s textile, Kyösti’s wood board, prize trophies imprints made driving over with Kyösti’s car, left over paint from the installation

(electricity from a byre)