I created a moment. It is a self-portrait with a forest. It is a photography studio without the photographer and without the camera. You can step into it.
A text and an installation one can step into, 2021
///
Tein tilanteen. Se on omakuva metsän kanssa. Se on valokuvastudio ilman kuvaajaa ja kameraa. Sinne saa astua sisään.
Sisään astuttava installaatio ja teksti, 2021
A text and an installation one can step into, 2021
///
Tein tilanteen. Se on omakuva metsän kanssa. Se on valokuvastudio ilman kuvaajaa ja kameraa. Sinne saa astua sisään.
Sisään astuttava installaatio ja teksti, 2021
The forest – there, in the back. Transforming along the weather and seasons.
In the forest suburb the forest was supposed to be everywhere, the houses in the woods, and a forestry feeling all around them. As it happened, some of the forest was cut, to make space for more housing. But there were still some trees left. Here and there, also over there. The patches of forest left were so small and sparse that you could see right through them. They didn’t have space to grow into vegetation, dense enough to block the view properly.
I read about a study, researching the change in the structure of the visitor profile in North American national parks. The number of teens and young adults had exploded as Instagram got increasingly popular. People want to photograph themselves next to a canyon and a scenic viewpoint. The connection between brisk hiking and social media application felt unexpected.
What kind of a background would this suburban forest be for a selfie? Was there first a road and the forest grew around it? Or was the forest there first and the road was built through it? It might well be that first there was a forest trail, then a cattle path, a paved road, and then lanes and lights. Then click of the button, a selfie – we’re arrived at the destination! Follow the signs to find your way back.
///
Se metsä siellä takana. Se, joka muuttuu säiden ja vuodenaikojen vaihtuessa. Metsälähiössä metsän piti olla kaikkialla, talot metsässä ja metsäinen tunnelma niiden ympärillä. Kyllähän siinä niin kävi, että sitä metsää kaadettiin, kun piti tiivistää asumista. Jäihän niitä puita silti vielä. Niitä jäi sinne, tänne ja tuonne. Puita on, mutta metsät ovat sen kokoisia, että niistä näkee läpi ennen kuin ne ehtivät syvetä ja muuttua näkymän peittäväksi kasvillisuudeksi.
Luin tutkimuksesta, jossa oli selvitetty pohjoisamerikkalaisten kansallispuistojen kävijärakenteen muutosta. Teinien ja nuorten aikuisten kävijöiden määrä oli kasvanut huimasti samalla, kun Instagram saavutti suosiota. Ihmiset haluavat kuvata itsensä kanjonin laidalla ja näköalapaikoilla. Tämä reippailun ja kuvasovelluksen välinen yhteys tuntui odottamattomalta.
Millainen tausta tästä lähiömetsästä syntyisi omakuvalle. Oliko niin, että ensin oli tie ja sen ympärille kasvoi metsä vai menikö se niin, että ensin oli metsä ja sen halki rakennettiin tie? Voi hyvin olla, että ensin oli villieläinten muodostama polku, josta tuli karjan muodostama polku. Siitä kinttupolku, metsätie, päällystetty tie, ajokaistat ja valot. Sitten napin painallus ja selfie – perillä! Kylttejä seuraamalla löytää takaisin.
In the forest suburb the forest was supposed to be everywhere, the houses in the woods, and a forestry feeling all around them. As it happened, some of the forest was cut, to make space for more housing. But there were still some trees left. Here and there, also over there. The patches of forest left were so small and sparse that you could see right through them. They didn’t have space to grow into vegetation, dense enough to block the view properly.
I read about a study, researching the change in the structure of the visitor profile in North American national parks. The number of teens and young adults had exploded as Instagram got increasingly popular. People want to photograph themselves next to a canyon and a scenic viewpoint. The connection between brisk hiking and social media application felt unexpected.
What kind of a background would this suburban forest be for a selfie? Was there first a road and the forest grew around it? Or was the forest there first and the road was built through it? It might well be that first there was a forest trail, then a cattle path, a paved road, and then lanes and lights. Then click of the button, a selfie – we’re arrived at the destination! Follow the signs to find your way back.
///
Se metsä siellä takana. Se, joka muuttuu säiden ja vuodenaikojen vaihtuessa. Metsälähiössä metsän piti olla kaikkialla, talot metsässä ja metsäinen tunnelma niiden ympärillä. Kyllähän siinä niin kävi, että sitä metsää kaadettiin, kun piti tiivistää asumista. Jäihän niitä puita silti vielä. Niitä jäi sinne, tänne ja tuonne. Puita on, mutta metsät ovat sen kokoisia, että niistä näkee läpi ennen kuin ne ehtivät syvetä ja muuttua näkymän peittäväksi kasvillisuudeksi.
Luin tutkimuksesta, jossa oli selvitetty pohjoisamerikkalaisten kansallispuistojen kävijärakenteen muutosta. Teinien ja nuorten aikuisten kävijöiden määrä oli kasvanut huimasti samalla, kun Instagram saavutti suosiota. Ihmiset haluavat kuvata itsensä kanjonin laidalla ja näköalapaikoilla. Tämä reippailun ja kuvasovelluksen välinen yhteys tuntui odottamattomalta.
Millainen tausta tästä lähiömetsästä syntyisi omakuvalle. Oliko niin, että ensin oli tie ja sen ympärille kasvoi metsä vai menikö se niin, että ensin oli metsä ja sen halki rakennettiin tie? Voi hyvin olla, että ensin oli villieläinten muodostama polku, josta tuli karjan muodostama polku. Siitä kinttupolku, metsätie, päällystetty tie, ajokaistat ja valot. Sitten napin painallus ja selfie – perillä! Kylttejä seuraamalla löytää takaisin.